Kertomuksia

Kustaan sotaretki

Kustaa palveli Oulun kevyessä jalkaväkirykmentissä kapteeni von Essenin komppaniassa 26.3. – 1.11.1790. Kustaa III:n sodan aikana Oulun läänin maaherran aloitteesta värvättiin Oulun läänin laskuun, eikä siis kruunun, joukko-osasto, jonka tarkoituksena oli suojata oman läänin itärajaa. Toisin kuitenkin kävi. Kuninkaan käskystä rykmentti marssi Karjalan ja Savon kautta, nähtävästi ilman taistelukosketusta viholliseen, armeijan pääosan vasemmalle sivustalle Jaalaan. Rykmentin oletetaan toimineen enimmäkseen kuormaston vartioina ym. avustavissa tehtävissä.

Palvelusaika oli määritelty alkavaksi maaliskuun 26. päivänä ja kestäväksi sodan loppuun asti. Kustaan sotilasnimenä oli Gustaf Hallon ja hänen numeronsa oli 5. Katselmusrullassa hänen pituudekseen mainitaan 5 jalkaa 8 tuumaa (168,5 cm). Syyskuun 15. päivänä Kustaa toimitettiin potilaaksi Loviisan sairaalaan. Marraskuun ensimmäisenä päivänä Oulussa pidetyssä joukko-osaston loppukatselmuksessa hän ei ollut läsnä. Katselmusrullan huomautussarakkeessa mainitaan lyhyesti ”sairaana Loviisassa”. Puutteellinen hygienia, ahtaat majoitusolosuhteet sekä kehno ravinto aiheuttivat noina aikoina suurempaa katoa armeijojen miesvahvuudessa kuin vihollinen konsanaan. Syksyn olosuhteissa ei voi myöskään sulkea pois influenssaepidemian ja keuhkokuumeen mahdollisuutta. Takaisin kotiin Kustaa kuitenkin palasi.

Kullattu hopeapikari

hopeapikari_suomen_talousseuraKustaan vanhimman pojan Juhon perukirjassa 1833 oli erikoismääräys. Sen mukaan vainaja oli määrännyt Suomen talousseuran esi-isille lahjoittaman 20 luodin (= 265,64 g = hopeapitoisuuden mitta) painoisen kullatun hopeapikarin pesänjaossa annettavaksi vanhimmalle pojalleen Iisakille, koska aikaisemminkin pikari oli aina periytynyt perheen vanhimmalle pojalle.

Muhoksen kirkkoherra Appelgrenin ehdotuksesta ja Lähtevänojan 1/4 manttaalin uudistilalla vuonna 1803 pidetyn perusteellisen tarkastuksen jälkeen, päätti Suomen talousseura palkita kruununtilallisen, uudisrakentajan Kustaa Juhonpoika Halosen 20 luodin painoisella kullatulla hopeapikarilla.

Utajärven kirkossa oli maaliskuun kolmantena päivänä 1804 jumalanpalveluksen jälkeen pieni juhlahetki. Kirkkoherra Appelgren ojensi Kustaa Haloselle Suomen talousseuran hänelle lahjoittaman pikarin hänen ansioistaan Lähtevänojan tilan uudisraivaajana. Kirkkoherran luettua kuulijoille Lähtevänojan tilalla pidetyn katselmuksen pöytäkirjan, kuultiin kirkkoväen joukosta sanottavan, että Kustaa Halonen oli tehnyt tilalla vielä paljon kuultua enemmän. Palkinnon perusteluissa mainitaan myös Kustaan olevan raitis, hyvätapainen ja avulias sekä seudulla hyvin pidetty.

Ahmas RN:o 33/14 Lähtevänoja

Iikka, Pyykön talon vanhin poika, oli alaikäinen 19-vuotias nuorukainen isän kuollessa maanlaajuisen lavantautiepidemian aikana. Velkainen Pyykön tila myytiin kahdessa osassa holhoojana toimineen Iikan sedän Kustaa Kiviharjun ohjauksessa. Saman epidemian aikana menehtyi myös Iikan toinen setä, Lähtevänojan tilan isäntä Iisakki Lähtevänoja. Hänen hallinnassaan olleelle Lähtevänojan kruununtilalle Iikka sai asumisoikeuden.

Tulokatselmuksessa 16.9.1841 todettiin tilan päässeen huonoon kuntoon siellä asuneen lesken ja tämän uuden aviopuolison aikana. Ohralle kylvetty, nelivuoroviljelyksessä oleva pelto oli heikossa kunnossa, ojat kasvaneet umpeen ja aidat surkeassa kunnossa. Kaivoa ei ollut. Välttämättömiä rakennuskohteita olivat tarkastajien mukaan asuinrakennus, lato, riihi ja ”salainen huone”.

Kahden vuoden kuluttua katselmuksessa 23. syyskuuta 1843 todettiin tilalla mm., että asuinpirtti oli vanha, täysin sortunut, eikä sitä voinut enää kunnostaa, vaan tuli rakentaa uusi. Sitä vastoin oli kaksi tupaa, joista toisesta puuttui eteinen ja kaikki sisustus sekä toisesta kaakeliuuni. Kaksi vanhaa tupaa menettelisivät joitakin vuosia. Navetta oli välttävä. Kahden rehuladon katto tuli kattaa uudelleen tuohilla ja malkapuilla. Sauna oli välttävässä kunnossa. Kaksi riihirakennusta vaativat kumpikin uuden etukatoksen. Kolme rehulatoa oli välttävässä kunnossa.

Pelto 12 tynnyrinalaa (5,9 ha) oli heikosti muokattuna kylvetty ohralle. Ojat olivat kelvollisia, mutta aitaukset romahtaneet. 300 syliä (534 m) ojaa tuli kaivaa uudelleen. Niitty koostui suurimmaksi osaksi sammaleesta. 400 kuormanalaa oli aitaamatta ja vaati 400 sylen (712 m) verran aitaa. Hiekansekaisesta mullasta koostuva, osittain savi-, osittain rautapitoisella perustalla oleva maaperä oli hallanarkaa. Metsä isonjaon alaisena; polttopuut ja aitojen tekotarpeet saatiin kylästä, mutta ei tukkipuuta, laidunmaa välttävä. Humalatarhaa ei ole perustettu, eikä se menestyisikään. Kalavesi oli erotettu, kotitarvekalastusta harjoitettiin ½ peninkulman etäisyydellä olevasta Ahmasjärvestä. Asukas keski-ikäinen (29 vuotta!) ja oli hänellä useita pieniä lapsia.

Lähtevänojan kruununtilan katselmus tilan haltijan vaihdoksen johdosta syyskuussa 1829

Vuoden 1825 henkikirjan mukaan Iikka asui jo tilalla. Katselmus pidettiin 1829 ja väliaikaisen hallintaoikeuden Iikka sai tammikuussa 1831.

Todettiin ohraa kylvetyksi hyväkuntoiseen 17½ tynnyrinalan (8,4 ha) savimultapeltoon, joka oli hyvin aidattu ja ojitettu. Tilalla viljeltiin perunaa 1/4 tynnyrinalalla (n. 12 aaria) ja hamppua 7 kapanalalla (n. 11 aaria). Humalatarhaa ei tilalla ollut eikä pellavaa viljelyksessä. Kalavesi oli Ahmasjärvessä. Polttopuut joutui noutamaan 2½ penikulman (n. 27 km) päästä ja laitumelle oli 3/8 penikulman (n. 4 km) matka.